Iitan tultua Lakkimäkeen, alkoi meillä veljeksillä kultaiset ajat. Suorastaan kilpailimme mahdollisuudesta käydä Iitan kauppa-asioilla, sillä hän antoi markan jokaisesta käynnistä.

Uudet hopeankiiltävät markat olivat himottu palkkio, joita talven mittaan sitten säästettiin. Tuhlaamiseen kun ei ollut suuriakaan mahdollisuuksia.

Eräs hauska tilanne muistuu tuhlaamisesta mieleen. Pyöräilin Kytäjältä Hyvinkäälle saakka ja muistin Hyvinkäänkadulla olleen pienen kioskin. Limua teki ajomatkan jälkeen mieleni ja taskussa oli 37 penniä.

Aito hedelmäinen limu maksoi tuohon aikaan 45 penniä. No mitä taskussa olevalla rahalla saisi? Vichyä. En tiennyt juomasta mitään, sitruunasoodaa olin toki maistellut useinkin, mutta että ihan vichyä. No sitä sitten pullollinen ja tyytyväisenä maistamaan.

Arvata saattaa, miltä se penskan suussa maistui. Irvistellen, mutta määrätietoisesti ajomatkan janoa sammutin, kuitenkin päättäen ettei enää toiste moista "herkkua".