Kotona oli vaikea saada hyväksyntää taideharrastukselle. Kauppaostosten kääreet sentään sain käyttööni, joihin sitten vesiväreillä ja alkeellisella sutilla töhersin piirroksiani.

Oli pääsiäisen aika ja olin tapani mukaan piirtänyt makulatuuri paperille kuvan ja kiinnittänyt sen nastoilla kamarin seinään. Isäni ei sitä hyväksynyt vaan repi sen alas ja heitti pesään. 

Sisuni kuohahti ja mieltäni koskettava pitkäperjantain ristiinnaulitseminen piti saada kuvaksi. Kokosin kuusi paperipalaa yhteen ja maalasi raivoisasti tummaa uhkuvan kuvan, jossa punainen veri valui. Työn pistin kaikkein näkyvimmälle paikalle huoneessa.

Kosto maistui suloiselta, mutta kuva hävisi jälleen pikavauhtia seinältä seurauksella, että sain luvan maalata jotakin kauniimpaa (heh, taas kaunistelua realismin sijaan, isäni oli kuin opettaja, joka hänkin halusi kauniimman metsän ilman kaatumassa olevaa puuta).

Niinpä seinälle kasvoi suuri kauppapaperille piirretty teos, jossa oli kartanomainen talo ja joutsenia. Se sai olla paikallaan jonkin aikaa. Sitä jopa vierailulle sattuneille kehuttiin.