Vanhankylän matala nurmikkoinen koivikkoranta oli 60-luvulla suosittu päiväretkeilykohde. Sen hiekkapohjainen ja matala ranta oli erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Niin meidänkin.

Toisena kytäjäläisyyden kesänä perheeseemme hankittiin harjakattoteltta, jossa oli oranssikeltaiset seinät ja sininen murtokatto. Sitä sitten pystytettiin sisarusten kesken Vanhankylän rantaan. Työläs pystytettävä, mutta oli kunnia-asia saada se paikalleen.

Viikonloppuisin alueella telttaili useita retkikuntia ja rannalla loimottivat avonuotiot. Me lapset värjötimme teltoissamme liiallisesta vedessä pulikoinnista kylmettyneinä ja alkeelliset viltit ympärillä. Retket olivat kivoja, sai syödä eväitä ja kotiin pääsi tarvittaessa nopeastikin, sillä se näkyi järven takana, tosin vain oikeasta kohdasta katsoen.

Tuohon aikaan keskikaljaa ei vielä saanut  kaupoista, joten rantaelämä oli suhteellisen rauhallista ja terveellä pohjalla. Toki poikkeuksiakin löytyi, jotka kossun voimalla sulostuttivat elämäänsä.