Kevättalvella tiet siihen aikaan olivat liukkaita. Päällysteitä ei vielä kyläteillä tunnettu ja niinpä kartanoon vievällä koivukujallakin oli kirkas jääpeite.

Olin palaamassa kauppareissulta ja taiteilin askelilleni paikkaa viettävällä jäisellä tiellä. Onneksi tietä reunustavat puut antoivat tarttumiskohtia.

Yllätyksekseni kartanon suunnasta kuului auton ääni. Rytkön koulun johtajaopettaja sieltä tuli autollaan. Pam! Matka päättyi kartanon suoralla koivuun. Sitä sitten lasten tavoin hämmästelemään.