Isäni oli työmies ja halusi pojistaan myös sellaisia. Kun viidennen luokan kevät koitti, mielessäni iti SUURI toive päästä keskikouluun. Liki yhdeksää hipova keskiarvo oli myös opettajan mielestä osoitus siitä, että kannattaisi mennä ja hän puhuikin asiasta vanhempieni kanssa.

Äitini kertoi myöhemmin lähetystön koululta vierailleen kodissamme jo keski-pohjalaisessa kylässä asuessamme.

Unelmani murskattiin. Periaate, meillä ei herroja elätetä.

Se siitä sitten. Kaikella on tarkoituksensa. Alistuminen kohtaloon oli ainoa tie selviytyä, mutta mielensopukoihin tallentui päätös, että sitten joskus on vielä opintojenkin aika. Kuten sitten olikin.